Tämä perinteeksi muuttunut kouluunlähtijän taulu tuli valmiiksi jo viime viikon lopulla. Kehystämään en sitä vielä päässyt kun valkoinen sopivankokoinen taustapahvi uupuikin varastosta. Kehystän ite noi helpommat pienet työt, isot jätän sovinnolla ammattilaiselle joka myös pystyy pingottamaan työt kunnolla.

Tällä kertaa pojan pusero ohjeen mukainen, tuollainen vihertävä DMC500-sarjan vanhan saippuan värinen. Muunsin viimeksi vuosi sitten paidan sinisävyiseksi. Vaikka pistelypäiviä ei tähänkään kulunut kuin viikon verran tuntui kuin työ olisi ollut tervanjuontia. Kaksi viikkoa tähän tuhraantui kun joka päivä ei tehnyt edes tarttua hommiin. Aidakangas kait kuuli sisäisen jupinani, sillä kuin kostoksi sain useamman kerran sormiini ihonläpäiseviä pistoja vaikka neula on tylppä! Aiemmin näin ei ole käynyt kertaakaan, joten laitan tämänkin aidan piikkiin!

581276.jpg

Ilman jälkipistojahan työt ei kyllä näytä miltään, mutta silti jälkipistosyndroomani tuli taasen esille. Bastineita on tullut pisteltyä nyt viime aikoina reippaanlaisesti ja niissä jälkipistojahan ei ole juuri nimeksikään työn kokoihin nähden. Koulupoika on suunnilleen A4-paperiarkin korkuinen ja jälkipistoja on enempi kuin lintulautatyössä. Olen silti iloinen että elokuun puoliväliä silmällä pitäen lahja on valmis, kehystyksen ehtii tekemään vaikka viimeisenä iltana -hyvä minä!